MELONTA
Kesän 2010 melontakurssien, ym. melontaa littyvät hinnat löytyy oheisesta taulukosta. Melontamaksut Tämän melontasivun alareunassa olevan lomakkeen kautta voi ilmoittautua melontakurssille. Kelaa alas.
Melonta on yksi Nurmijärven Ladun pitkäaikaisimmista lajeista. Melonta on ollut mukana jo vuodesta 1985 alkaen. Latulaiset ovat osallisuneet aktiivisesti Suomi Meloo kanoottiviestiin ja ovat tehneet retkiä lähiseudun melontajärville, joi'lle ja merialueille. Nurmijärven Ladun jäsenet ovat myös rakentaneet useita kymmeniä kanootteja ja kajakkeja erityisesti 1980-luvulla, jolloin käytössä oli kunnalta vuokrattu tila kanootien valmistukseen.
Tällä hetkellä Nurmijärven Ladulla on seuran omistuksessa noin kaksikymmentä erilaista kanoottia. Kanooteista kaksi on avokanootteja, eli inkkareita, loput ovat kajakkeja, joista kolme kaksikkoa. Kanoottivajoja on käytössä kaksi. Isompi, ns. päävaja sijaitsee Sääksjärven läheisyydessä LOMAKOTI KOTORANNAN alueella. Osoite on Kotorannantie 73. . Pienempi vaja sijaitsee Sääksin isolla uimarannalla, ns. surffikopin toisessa päässä. Siellä säilytetään lähinä latulaisten omia kanootteja.
Kesäisin Latu järjestää melontakursseja, sekä viikoittaisen keskiviikkomelonnan. Melontaohjelmaan kuuluu myös vaihtelevan pituisia ja vaativuustasoltaan erilaisia retkiä. Ladun tavoitteena on saattaa aloittelijat melonnan saloihin juuri iltamelontojen kautta ja opettaa heille riittävät melontataidot vaativampia retkiäkin varten.

Keskiviikkomelonta
Keskiviikkomelonta on ohjattu melontatilaisuus, joka järjestetään viikoittain touko-kesäkuun vaihteesta elokuun loppuun. Keskiviikkomelonta melotaan yleensä Sääksjärjellä ja kokoontuminen on kanoottivajalla klo 18. Vaikka Sääksjärvi ei ole iso järvi, on järvellä omat haasteensa. Tuuli voi nousta hyvinkin merkittäväksi ja ainakin aloittelijalle tai vähän meloneelle tarjoutuu riittävästi haasteita tällä meidän omalla järvellä. Melontailtana usein järvi melotaan ympäri, josta tulee noin 7-8 kilometrin lenkki. Päätettävä on vain kumpaan suuntaan kierretään...
Keskiviikkomelonta on tarkoitettu jokaisella, joka omaa melonnan alkeet. Perusvaatimuksena on melonnan alkeiskurssi, joka on suoritettu joko Nurmijärven Ladun kurssilla tai jokun muun seuran järjestämällä kurssilla. Keskiviikkomelonta sopi myös sellaiselle henkilölle, joka on hankkinut melonnan perustaidot ns. itseopiskelemalla.
Keskiviikkomelonta onkin oiva jatkokurssi laajentaa melomisosaamistaan kurssin jälkeen. Melontaan pätee sama, kuin muuhunkin, vähänkin tekniikkaa ja kuntoa vaativaaan toimintaa, että vain melomalla oppii melojaksi. Melontakurssi opettaa perusteet, mutta vasta kurssin jälkeen harjottelemalla pääsee melontaa kunnolla sisälle.
Ei keskiviikkomelonta ole kuitenkaan pelkkää aloittelijoiden melontaa, vaan keskiviikkomelonta sopii myös kaikille melojille sopivaksi iltamelontalenkiksi pitämään kesäistä melontakuntoa yllä. Samalla tavataan muita melojia ja päästään vaihtamaan kuulumisia. Monesti melonta porukassa on juuri sitä mukavinta melontaa ja turvallisinta erityisesti. Tervetuloa nauttimaan kesästä yhdessä muiden melojien kanssa!
Melontakurssit
Nurmijärven Latu järjestää kesäisin 2-3 melonnan peruskurssia aloittelijoille. Kurssit ovat kanoottiliiton suositusten mukaisia peruskursseja. Kurssit kestävät kolme iltaa, noin 10 tuntia. Kursseille sopii noin 16 henkilöä/kurssi. Tarvittaessa järjestetään kursseja ja esittelyitä tilauksesta. Nämä esittelyt sopivat mm. työ- tai kaveriporukoille. Tiedustele niistä esim. puheenjohtajalta tai melontavastaavalta.

Suomi Meloo-kanoottiviesti
Nurmijärven Latu on osallistunut SUOMI MELOO -kanoottiviestiin viestin alkuvuosista, eli vuodesta 1985 lähtien. Väliin on jäänyt muutama viesti, mutta vuodesta 1996 alkaen olemme olleet joka vuosi mukana. Vuonna 2010 Suomi Meloo- kanoottiviesti melotaan Hämeenlinnasta (Lammilta) Poriin 12.-18.6. Tästä klikkaamalla Suomi Meloo- sivuille Suomi Meloo Muita merkittäviä valtakunnallisia melontatapahtumia, mihin Nurmijärven Ladusta on osallistuttu, on Erämelonnan SM-kisat, jotka järjestetään yleensä toukokuun loppupuolella. Erämelonnassa mitataan melojien melontataidon lisäksi luonnontuntemusta ja muita erätaitoja.
Melontaretket
Kesällä harrastamme melontaa lähijärvillä, joi'lla ja merellä, esim. Porkkalan vesillä.
Kesän retket löytyvät tapahtumakalenterissa kuluvan vuoden keväällä. Teemme retkiä myös järvi-Suomeen sekä koskenlaskupaikoille Kymijoelle. Ohessa alustava retkikalenteri kesälle 2010: Melontaretket
Koskimelonta
Nurmijärven Ladun melojista muutama on innostunut koskimelonnasta tosissaan. Tällä hetkellä he toimivat pääasissa melontaseuroissa, joissa on enemmän koskimelonnan harrastajia. Nurmijärven Latu toimii edelleen yhteistyössä näiden melojien kanssa, joten jos olet kiinnostunut koskimelonnasta, ota yhteyttä suoraan Antti Paavilaiseen. Koskimelojat tekevät säännöllisesti reissuja mm. Kymijoelle. Koskimelonnasta lisää uuden melontaseura Kohinan sivuilta: Koskimelontaseura Kohina. Nurmijärven Latu on tehnyt myös usein retkiä Ahvionkoskelle, joka on suunnattu virtaavan veden harjoitukseksi retkimelojille.
Melonta talvella
Nurmijärven Ladun melojilla on mahdollista meloa talvella Rajamäen uimahallissa. Vuorot ovat parittoman viikon lauantasin, klo 18.30-20.00. Hallimelonta aloitetaan lokakuun lopulla ja päätetään maalis-huhtikuun vaihteessa. Vuoro on yhteinen Helsingin Jyryn melojien kanssa.
Halliharjoituksissa harjoitellaan kanootin käsittelyä, mm. tuennat, pelastautuminen ja eskimokäännös on helpompi ottaa haltuun lämpimissä halliolosuhteissa.

Ilmoittautuminen melontakurssille 2010 Nurmijärven Latu järjestää kesällä kaksi melonnan peruskurssia. Kurssien ajakohdat on:
1. 24.-27.5.2010 2. 5.-8.7.2010
Kirjoita viestiisi, mille kurssille haluat osallistua ja kuinka monta henkeä ilmoitat mukaan. Laita viestiin myös osoitteesi (mielellään kaikkien ilmoitettujen osoitteet, erityisesti s-postiosoitteet ja puhelinnumerot). Saat vahvistuksen kurssista muutaman päivän sisällä (Suomi Meloo viikolla 12.-18.6. vastaus voi viipyä).
Kurssihinnat: 60 euroa Nurmijärven Ladun jäsenet ja alle 18 v, 70 euroa ei jäsenet.(lisätietoja melontamaksut osiosta, tältä samalta sivulta)
(Kun kirjoitat viestiosioon, älä käytä entter-painiketta. Kirjoita kaikki samaan pötköön. Normaaleja välimerkkäjä voit käyttää.)
Huom! Kun viesti on lähtenyt saat vastauksen, että palautteesi on tullut perille.
| |