17. TOIMINTAVUOSI 2009

LATURETKI KYLÄLAHTI - HUTTULA Paavalin päivänä su 25.1.2009. Lumitilanne salli jälleen hiihtämisen, sillä paria päivää ennen satoi lunta n. 15 cm. Pakkasta oli n. viisi astetta, sää pilvinen ja tuuli kohtalaista! Asko ja Esko olivat huolehtineet ladut hiihtokuntoon edellispäivänä ja merkinneet ne hyvin. Pystysen isäntä oli tehnyt joka taukopaikalle lämmittävät tulet. Osanottajina 20 hiihtänyttä ja 3 sauvakävelijää.

Astuvan Akan ja Ukon hiihto laskiaissunnuntaina 22.2.2009, yhteislähtö Uikkalasta klo 10, omat eväät ja juomaa. Hiihtämässä oli noin 26 henkeä säävarauksesta huolimatta. Perillä asti kävi vain neljä hiihtäjää. osa poikkesi Ristisaareen ja loput tyytyivät Tauko-Taipaleen suojiin. Voimakas tuuli tuiskutti ladut tukkoon heti aamusta ja keli oli nihkeä.

PALVELUPÄIVÄ VAARINSAARESSA tiistaina 10.3.2009 klo 10-14, ohjelmassa Villen aamuhartaus, Liisan tuolivoimistelua, Seija ja Rauni hoitivat arpajaiset, Maija kahvituksen ja muuta ohjelmaa esitti Naisvuoren eläkkeensaajat.

KUUTAMOHIIHTO keskiviikkona 11.3.2009 klo 19-21 onnistui erinomaisesti, vaikka kuu ei näkynytkään pilviverhon takaa. Sää salli hiihdon jäälatua myöten Savisaloon ja Linnaniemen laavulta oli merkitty ulkotulilla. Kari on tehnyt nuotiotulet valmiiksi. Hiihtäjiä oli reippaasti yli 50 henkeä!

Kevätkokous pidettiin sitten perjantaina 17.4.2009 kello 18 Rantapuistoon pystytetyssä kodassa. Ulla Loposta muistettiin lahjalla leikekirjan uskollisesta toimittamisesta. Toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin. Sitten paistettiin lettuja ja juotiin nokipannukahvia sekä teetä. Välillä satoi lunta runsaasti ja välillä paistoi aurinko, kunnes taivas lopuksi selkeni.

11. AVANTOUINTIKAUSI 2008-09 päättyi ma 4.5.2009 klo 17 alkaneisiin talkoisiin. Pukutila siivottiin ja Reunaset siirsivät sen kesäteloilleen. Kiitos heille. Samoin siirrettiin muu rekvisiitta pois ranta-alueelta. Talkootarjoiluna oli makkaraa ja nokipannukahvia sekä sauna Muikulla. Kiitos myös sinne talonväelle. Kiitokset kaikille avannon käyttäjille ja talkoisiin osallistuneille.

VASTANTEKOTALKOOT pidettiin loistavan sään vallitessa jälleen Hiirolassa 10.7., vastoja oli tekemässä kahdeksan henkeä ja vastoja valmistui lähes sata kappaletta.

TIKKUPULLATALKOOT Ristiinan markkinoilla 17.7. onnistuivat jo totuttuun tapaan. Aamusta alkaen kahvinkeittäjät, paistajat ja taikinamestari häärivät markkinoiden loppuun asti, mikä sattui jälleen ennen ilmoitettua kellonaikaa, kun lähestyvä sadekuuro = muutamat pisarat ajoivat kauppiaat purkamaan kojujaan. Siinä rytäkässä olivat myös rinkkalaiset.

”Kaarnat karistava luento terveellisestä, liikunnallisesta ja positiivisesta elämästä ja elämäntavoista!”
Maalaislääkäri, kirjailija, tohtori TAPANI KIMINKINEN luennoi värikkäällä ja mielenkiintoisella tavallaan ja tavallisten ihmisten kielellä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista ja haasteista ja kehotti ihmisiä liikkumaan, jaksamaan pitää huolta itsestään ja lähimmäisistään sekä ihmissuhteistaan. Tilaisuus pidettiin Ristiinan koulukeskuksen isossa salissa tiistaina 1.9.2009 klo 18-20.
Koulukeskuksen iso voimistelusali oli lähes täynnä, kuulijoita oli 452 henkeä Suomenniemeltä, Mäntyharjusta, Mikkelistä ja Ristiinasta jopa kauempaakin.
Sponsorit: Suomenniemen Säästöpankki, Ristiinan konttori, Ristiinan kunnan vapaa-aikatoimi, Ristiinan Apteekki, Eläkeliiton Etelä-savon piiri ja Etelä-Savon Osuuspankki. Järjestäjät: Ristiinan Rinkka ry ja Eläkeliiton Ristiinan yhdistys ry

PELI-ILTAPÄIVÄ vanhalla urheilukentällä LA 26.9. kokosi peräti neljä innokasta liikkujaa, jotka iloisina kirmailivat erilaisten tuttujen leikkien kuvioissa

PYÖRÄRETKET kesältä 2009 on tehty vaihtelevien säiden saatelemana. Kiitokset kaikille retkien oppaille ja innokkaille pyöräilijöille.
Ke 6.5. klo 18 Pellosniemi - Ostolahti n. 16 km,
Helatorstai 21.5. klo 10 (koko päivän retki) Hangastenmaa - Kylälahti (koulun laavu) n. 35 km,
Ke 3.6. klo 18 Mielua - Haukkavuori luontokirkkoon (joka alkaa klo 19), n. 18 km,
Ke 17.6. klo 18 Laurikkala - Kautiala n. 20 km,
Ke 1.7. klo 18 Hietanen Laurilan tilalle, joka pettymykseksemme oli kiinni varauksesta huolimatta, samoin kuin Sepän Kievarikin, n. 36 km,
Ke 15.7. klo 18 Mielua - Porrassuo - Kököntie n. 20 km,
La 25.7. klo 13 (huom. lähtöaika) Tiirola - Hertunjärvi, n. 50 km,
Ke 12.8. klo 18 Kuomiokosken lenkki n. 36 km,
Ke 26.8. klo 17.30 (huom. aika) Yövedentien lenkki n. 28 km,
Ke 9.9. klo 17.30 (huom. aika) Laurikkala Siikin torppa, n. 15 km,

MAAKUNTARETKI RISTIINA PYÖRÄILLEN SU 27.9. klo 12-18 sujui mainiosti aivan erinomaisen kauniissa syyssäässä. Isompi lenkki n. 22 km kiersi Mieluan, Hartikkalan, Puntalan ja Huumonmäen kautta ja pienempi lenkki kulki kirkonkylässä Juurilahden suunnalla n. 6 km. 43 retkeilijää jätti arpalipukkeensa R-kioskille, mutta pyöräilijöitä oli enemmän, yli 50 henkeä!
Kiitos Ristiinalainen-lehdelle ja R-kioskille ja muille yhteistyötahoille retken onnistumiseen vaikuttaneista toimista.
Arvontapalkinnot ovat noudettavissa Ristiinalainee-lehden toimituksesta.

SYYSKOKOUS pidettiin Partasilla Lapinjoella Huttulantien varressa torstaina 29.10.2009 klo 17.
Kokous päätti valita uudeksi puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudeksi 2010-2011 Pertti Mannisen ja johtokuntaan erovuorossa olleet jäsenet: Jouko Skinnari, Taisto Taivalantti ja Esko Väänänen sekä uutena jäsenenä Vuokko Saar.
Ensi vuoden jäsenmaksut päätettiin pitää entisellään, mikäli Suomen Latu ei korota jäsenmaksuaan. Talousarvio ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin. Johtokunnan apuna toimivat työvaliokunta, pyöräilytyöryhmä ja avantotoimikunta.

Sitten vietettiin TALKOOLAISTEN SAUNAILTAA: nautittiin jauheliha- ja vihanneskeitoista, makoisista leivistä ja erinomaisista täytekakuista kahvin ja teen kera. Rantasauna oli tulikuuma ja rohkeimmat jäähdyttelivät itseänsä riitteeseen vetäneen Kylälahden vesissä.

YHTEISKULJETUKSEN hoiti mallikkaasti Jorma Martikainen E. Tukiaisen bussilla!

Pimeän kävelyt syksyllä 2009
Ke 30.9. klo 19 Pellosniemellä Veli Oinosen kanssa
Ti 6.10. klo 19 Lapinjärven tienoilla, Esko Väänäsen opastuksella.
Su 11.10. klo 19 Kosoniemellä, oppaana Rauni Karjalainen.
Su 18.10. klo 19 Vitsiälässä, oppaina olivat Seija ja Jaana Vartiainen.
Su 25.10. klo 19 Linnaniemellä, oppaana Viljo Kalola.
Aika vähän oli osanottajia tämän syksyisiin kävelyihin. Pelättiinköhän pimeää?

KAAMOSVIRKISTYSPÄIVÄ toteutettiin retkenä Leppävirralle lauantaina 21.11.2009. Vesitihkuisena ja sumuisena päivänä hiihdettiin Kymppi-areenalla useita kymmeniä kierroksia yhteensä. Latu poikkesi välillä ulos asti, jolloin ulkoilma tuntui hiostavan lämpimältä! Sitten mentiin Vesileppikseen uimaan, ja ne jotka eivät hiihtäneet nauttivat olostaan uima-altaassa kauemminkin. Maittava lounas teki hyvää liikuntaa saaneelle kropalle. Retkellä oli mukana 18 henkeä. Kuljetuksesta huolehti Rautia E Tukiaisen bussilla Jorma Martikainen.

RISTIINAN RINKAN KAAMOSHIIHTOVIIKKO 28.11. - 5.12.2009 *Hengähä sieki tunturissa* ∙ SL:n jäsenviikko teemojen puitteissa toteutettiin suunnitelmien mukaisesti Tunturikeskus Kiilopäälle Saariselällä. Mukana oli kahdeksan innokasta hiihtäjää. Etelän sadekeli muuttui lumiseksi vasta Sodankylässä. Hoidetut ladut olivat erinomaisessa kunnossa ja luonnonladuillakin viihdyttiin yhtä hyvin kuin porot laduilla.
Harmittavia vahinkoja sattui jäisillä laduilla. Nähtiinpä pohjoisen aurinkokin tunturien takaa ja loppuviikko sujui mojovan pakkasen kourissa.
Matkat tehtiin pikkubussilla ja majoitus oli järjestetty Kiilopään uusiin parimökkeihin.

ETUSIVU
PYÖRÄRETKET
PIMEÄN KÄVELYT
MATKAT
TOIMINTASUUNNITELMA
Tapahtui 2008
Tapahtui vuonna 2009
Tapahtui vuonna 2010
Tietoa yhdistyksestä
Yhteystiedot
Liity jäseneksi
Tapahtumakalenteri